|
Opintorahaston tarkoitus
Tukea Jyväskylän työttömien
omaehtoista opiskelua ammattitaitojensa parantamiseksi ja
työnsaannin helpottamiseksi. Tukea voidaan myöntää
alkavaan, meneillään olevaan tai juuri päättyneeseen
koulutukseen.

Peruspääoma
Työttömien Opintorahaston peruspääoma
koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa kertyi Opintorahaston
perustajan Jyvässeudun Työttömät ry:n lipastilistä,
jolle on vuosien varrella kerätty rahaa katutapahtumissa keräyslippailla.
Toinen peruspääoman osa on Elämäntapaliiton
lahjoitus, jonka se luovutti Jyvässeudun Työttömät
ry:lle valitessaan sen Vuoden elämäntapayhdistykseksi
marraskuussa 2004.
Kolmas peruspääoman osa on opintorahastoidean
esittäjän, Tuulikki Väliniemen 60-vuotispäivän
merkeissä saaduista
lahjoituksista 15.3.2005. Jyvässeudun Työttömät
ry:n hallitus tekee tarvittavat päätökset kartuttaakseen
Opintorahastoa säännöllisesti.

Hallitus
Työttömien Opintorahastolla
on oma itsenäinen hallitus, joka sitoutuu samoihin tavoitteisiin
kuin Jyvässeudun
Työttömät ry: Yhdistyksen tarkoitus on toimia
työttömyyden poistamiseksi, työttömien toimeentulon
sekä henkisen
ja fyysisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Tarkoituksensa toteuttamiseksi
yhdistys järjestää työttömien omaehtoista
toimintaa
etujensa ja oikeuksiensa puolesta. Yhdistys on työttömien
edunvalvontajärjestö. Se harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa,
järjestää tiedotus- ja virkistystilaisuuksia, harrastustoimintaa
sekä koulutusta työttömille ja omalle henkilökunnalleen.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa kiinteistöjä
ja arvopapereita, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia, toimeenpanna
arpajaisia ja rahankeräyksiä. Jyvässeudun Työttömät
ry:n hallitus valitsee opintorahaston puheenjohtajan toistaiseksi
voimassa olevaan luottamustehtävään ja kaksi hallituksen
jäsentä viideksi vuodeksi kerrallaan.
Opintorahaston nykyinen puheenjohtaja on Tuulikki
Väliniemi,
sihteerinä toimii Kaija Suuronen ja hallituksen jäsenenä
Matti Ihalainen.
|